Mikä yhdistää Tahdon2013 ja MeilläOnUnelma?

posted in: Yleinen | 0

Vääryys! Kun yksittäinen ihminen kokee, että maailma ei ole oikeudenmukainen paikka, hän voi saada ihmeitä aikaan. Näin tapahtui sekä Tahdon 2013 -kampanjassa että Meillä on unelma -tapahtumassa.

Kuten Paleface sanoi Meillä on unelma -tapahtumassa Helsingissä, meillä on työkalut saada nopeasti massat liikkeelle. Kissakuvien sijaan voimme somessa akitoida ihmiset toimimaan hyvän puolesta.

hs_linkki
Helsingin Sanomat: Näin Facebook –viesti muuttui kahdessa päivässä 15 000 ihmisen mielenosoitukseksi

 

Miten järjestöt voisivat reagoida näihin pop-up tempauksiin? Yksinkertaisesti lähteä voimalla mukaan. Järjestöissä on massoittain jäseniä ja kanavat heidän aktivoimiseen. Mutta kuinka moneen järjestöön iskee syndrooma ”not invented here” eli kun me emme ole aloitteen takana, emme voi olla siinä voimalla mukana. Jos järjestön visiona on tehdä maailmasta parempi paikka meille kaikille ja sen on sisäistänyt jokainen järjestön toimija, onko sillä enää väliä kuka idean on keksinyt?

Ylhäältä alaspäin suunnatun toiminnan aika on ohi. Me emme voi enää hallita sitä kuka tekee ja mitä, mutta voimme omassa järjestössämme ja toiminnassamme antaa vapaat kädet hyvän tekemiselle järjestön vision mukaisesti.

Me kansalaisyhteiskunnan jäsenet voimme muuttaa maailmaa – aloite ja tapahtuma kerrallaan.

******

Mitä järjestöjen menestys tulevaisuudessa vaatii? Tätä käsitellään monesta eri näkökulmasta myös ensi helmikuussa Menestyvät järjestöt -tapahtumassa, jonka järjestämme yhdessä Heidi Korvan (Communiké) ja Piritta Seppälän (Viestintä-Piritta) kanssa.

Uskomme vakaasti, että järjestöt voivat muovata tulevaisuuttaan myös itse, vaikka perinteinen ulkopuolinen rahoitus tuntuu monista nyt epävarmemmalta kuin ennen. Siinä syy, miksi päätimme pistää pystyyn Menestyvät järjestöt -päivän. Haluamme tarjota järjestöille ratkaisun avaimia ja luoda uskoa.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan heti, sillä early bird -hinnat tapahtumaamme ovat voimassa vain lokakuun loppuun saakka.